Asiantuntijan neuvot aurinkopaneelien valintaan ja asennukseen | LST
← Takaisin

Asiantuntijan neuvot aurinkopaneelien valintaan ja asennukseen

Teemu Pekkala, LST Teollisuussähkö Oy, Kaikki yhtiöt

syyskuu 2023

Tukesin selvityksen mukaan kotitalouksien aurinkopaneeleista vain 11 prosenttia oli asennettu oikein. Täsmällisesti valittu ja huolella asennettu aurinkoenergiajärjestelmä on turvallinen investointi.

Lopulta kaikki energia on peräisin auringosta. Nykyään osaamme ottaa energian irti ilman, että auringon pitää ensin voimallaan kasvattaa kasveja, jotka hautautuvat maan alle ja muhivat siellä vuosituhansien saatossa turpeeksi ja öljyksi, ja joita sitten ilmastoa häiriköiden puhkumme kauniille taivaallemme takaisin. Aurinkopaneelit nappaavat älykkäästi energian suoraan talteen käymättä fossiiliruudun kautta.

Aurinkopaneelien valinta energialähteeksi ja kiinteistön arvonkohottajaksi on sinällään jo viisasta, mutta miten valita kiinteistöön optimaalisin, toimivin ja tehokkaimmin toimiva vaihtoehto? Tässä kolme tärkeintä vinkkiä.

1. Aurinkopaneelien teho ja laatu

Aurinkopaneelien nimellisteho ilmoitetaan yleisimmin wattipiikkinä (Wp), joka kuvaa aurinkopaneelin tuottamaa huipputehoa standardiolosuhteissa, kun auringon säteilymäärä on 1000 W/m2 ja paneelin lämpötila on 25°C.Mitä korkeampi aurinkopaneelien tehokkuus on, sitä enemmän sähköntuotantoa syntyy.

Tuotto riippuu myös paneelien sijainnista, meidän pohjoisissa olosuhteissamme tarvitaan yleensä tehokkaammat paneelit, mutta jos suunnittelet paneelikattoa Espanjan Aurinkorannikolle ja kattosi on suuri, niin pienempitehoisillakin pärjäät. Hiljattain markkinoille on tullut perinteisten P-tyypin paneeleiden rinnalle N-tyypin paneeleita, jotka pystyvät tuottamaan energiaa pienelläkin säteilyllä.

On hyvä muistaa, että on kyseessä sitten P-tyypin tai N-tyypin paneeli, niin molempien käyttöikä on yli 25 vuotta. Esimerkiksi P-tyypin paneeleissa on yleensä 25 vuoden tehontuottotakuu, joka tarkoittaa, että paneelivalmistaja takaa, että paneelin teho ei laske takuun aikana alle valmistajan määrittämän aleneman. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jos paneelivalmistaja lupaa 410 Wp paneelille 25 vuoden tehontuotto takuun 84.8 % niin paneelissa on 25 vuoden jälkeen vielä tehoa jäljellä 347.6 Wp.

Laatuun kannattaa sijoittaa, Tier 1-luokan aurinkopaneelit ovat alansa huippua, vain kaksi prosenttia paneelien valmistajista yltävät tähän kansainväliseen ja puolueettomaan luokitukseen. Tier 1-luokitus myönnetään ainoastaan niille toimijoille, joilla on taloudelliset edellytykset taata 20–30 vuoden takuu paneeleilleen.

2. Katto ja käyttötarve

Aurinkopaneelit valitaan aina tarkasti kohteen ja käyttäjän tarpeen mukaan. Tavallisimmin aurinkopaneelit sijoitetaan sinne, missä ne saavat eniten suoraa auringonvaloa eli etelään. Paneelien sijoittamisella voidaan myös ohjata sähkönkäyttöä. Esimerkiksi jos sähkön tarve on suurimmillaan aamu- ja iltapäivällä, mutta keskipäivällä vähäistä, niin paneelit voidaan suunnata enemmän itään ja länteen. Jos käytössä on harjakatto, voidaan myös hyödyntää katon molempia lappeita.

Optimaalinen kattokaltevuus on yleisimmin 30–40 astetta. Tällainen kattokaltevuus mahdollistaa hyvän auringonsäteiden hyödyntämisen ympäri vuoden.

Jos etelänsuunta tai optimaalinen kattokaltevuus ei onnistu, kannattaa paneelien hankintaa harkita silti, hyöty voi olla oleellinen olematta täydellinen.

Ammattilainen osaa varmimmin laskea millaisista ja miten suunnatuista paloista aurinkopaneelikokonaisuus kannattaa rakentaa, jotta se palvelee käyttäjäänsä tehokkaimmin.

Lue täältä lisää siitä, miten aurinkoenergian tuotantokapasiteetti on Suomessa vähintäänkin riittävä.

3. Ammattilainen asentamaan

Tukesin selvityksen mukaan aurinkosähköjärjestelmien asennuksiin liittyy paljon huolimattomuutta ja ammattitaidottomuutta, ja ainoastaan 11 prosenttia kotitalouksien paneeleista on asennettu oikein. Meillä LST:llä työskentelevä Ville Lehto on Tukesin valtuuttamana sähkötarkastajana ollut mukana tutkimassa asennuksia, ja ongelmakohtia löytyi sekä usein että useita. On hyvä muistaa, että aurinkopaneelien käyttöikä on helposti yli 25 vuotta, jolloin myös asennuksen on kestettävä aurinkopaneelien käyttöiän verran. Asennuksen ammattilaiseen sijoittaminen on siis turvallisuuteen sijoittamista.

Ennen ostopäätöstä on myös hyvä varmistaa, että aurinkopaneelit saadaan sopimaan inverttereihin eli paneelien tuottama tasavirta saadaan muunnettua vaihtovirraksi. Aurinkopaneeleja valmistetaan ympäri maailmaa, joten suomalaisten standardien ja sertifikaattien pätevyys kannattaa tarkistaa. Pääsääntöisesti Suomessa myytävä ja ammattilaisten suosittelema valikoima täyttää kaikki ehdot.

Asennus- ja huoltokustannukset muodostavat yhden osan hyötylaskelmista. Varsinkin huoltotarpeet voivat aurinkopaneeleissa vaihdella merkittävästi. Järkevää on tietysti ottaa huomioon myös itse katon huolto- ja mahdolliset korjaustarpeet ennen aurinkopaneelien asentamista.

Jos et itse ole alan ammattilainen, niin ole yhteydessä meihin, jotka päätyöksemme suunnittelemme, asennamme ja huollamme aurinkopaneeleja. Käytännön kokemukseen nojaten autamme asiakkaitamme energiatehokkaimman valinnan tekemisessä.

Lue täältä lisää taloyhtiön matkasta aurinkosähkön käyttäjäksi. Myös Turun Humaliston Kympissä on oltu kerrostalon omaan aurinkovoimalaan ja LST:n avaimet käteen -palveluun enemmän kuin tyytyväisiä.

  • kuva sivustollakuva sivustolla

    Asiakkuuspäällikkö,
    LST Teollisuussähkö Oy, Kaikki yhtiöt

← Takaisin