Pössisähkön heilahtelusta hyöty irti | LST
← Takaisin

Pörssisähkön heilahtelusta hyöty irti – lue kolme olennaisinta vinkkiä

Mikko Loikas, LST Sähköpalvelu Oy

huhtikuu 2024

Kuuman aiheen loimu ei sinällään lämmitä, mutta pörssisähkön heilahtelusta voi ottaa myös hyötyä irti. Avuksi tarvitaan älyä ja sähköä sekä toisinaan myös näiden asentaja.

Me LST:llä olemme tehneet tuttavuutta erilaisten älyjärjestelmien kanssa ja ymmärrämme, miten vaikkapa kotitalouksissa voi tuntua tuskastuttavalta erilaisten vaihtoehtojen ja pörssisähkövaihtelun puristuksissa. Kokosin kolme olennaisinta ammattilaisen vinkkiä pörssisähkön hyödyntämiseen, olkaas hyvät:

1. Hyödynnä varaavia järjestelmiä

Järjestelmä voi kuulostaa monimutkaiselta, mutta kyseessä on siis esimerkiksi kotitalouden lämminvesivaraaja, varaava lattialämmitys, ilmavesilämpöpumppu tai takka, johon on lisätty sähkövastukset. Pörssisähkön heilahtelua voi hyödyntää varaavissa järjestelmissä siten, että vanhoihin varaajiin liitetään älyrele, jolle määritellään ne pörssisähkön arvot, joilla varaajaa ohjataan. Mitä isompi varaaja on, sitä enemmän pörssisähköohjauksesta voi hyötyä.

Ohjattaviin älysähköreleisiin voi esimerkiksi asettaa rajan, jossa varaajaa lämmitetään aina, kun pörssisähkön hinta on vaikkapa alle viisi senttiä. Tai käänteisesti: varaaja lämmittää koko ajan, mutta lopettaa lämmittämisen, kun pörssisähkön hinta nousee esimerkiksi yli viidenkymmenen sentin. Tarpeiden ja asetusten mukaan älyrele osaa valita vaikkapa vuorokauden neljä halvinta pörssisähkötuntia ja ohjata lämmitystä niiden perusteella.

Pienissä lämminvesivaraajissa hyödyn ja haitan suhteen pitää olla tarkkana. Jos varaajaa lämmitetään vaikka vain yöaikaan halvalla sähköllä, tulee kuitenkin varmistaa, että vesi riittää kaikkien käyttäjien tarpeisiin koko päiväksi. Ettei illan tullen kirjaimellisesti pääse kylmä suihku yllättämään.

Uusimmissa varaajissa ohjausmahdollisuus voi olla valmiina, mutta vanhoihin varaajiin se voidaan älyreleen avulla lisätä. Silloin on myös syytä huomioida, että asentamiseen tarvitaan sähköalan ammattilainen. Kokonaiskustannus on silti yleensä pian maksettu takaisin kutistuneen sähkölaskun muodossa.

Varaavissa sähköisissä lattialämmityksissä pörssisähköohjaukseen siirtyminen on vielä yksinkertaisempaa, vanhan termostaatin paikalle vain vaihdetaan uusi älytermostaatti. Silloin sähköasentajan työn ja laitteen hinta jää vielä pienemmäksi, kustannukset pysyvät kohtuullisina ja hyöty on tässäkin järkevässä mittakaavassa.

2. Sähköautoiljan helppo hyöty

Sähköauton lataaminen halvan sähkön aikaan on todella helppoa ja käyttäjälleen kannattavaa. Vain harva ajaa autollaan öisin, jolloin sähkö tapaa olla halvimmillaan, joten luvassa on takuuvarmaa säästöä. Nykyisissä edistyksellisimmissä latureissa pörssisähköohjaus voi olla valmiina, joten säästämisen saa aloitettua helposti, todennäköisesti ilman sähköasentajan visiittiä.

3. Järki mukana – liioittelusta ei ole iloa

Vaihtoehtojen viidakossa on syytä pitää myös pää kylmänä ja laskin kädessä. Olohuoneen kattolampunkin saa asennettua toimimaan pörssisähköohjauksella, mutta saatu euromääräinen hyöty on minimaalinen ja tästä on käyttäjälleen vain haittaa.

Lisäksi on syytä huomioida, että mitä monimutkaisemman ohjausjärjestelmän valitsee, sitä suurempi on riski, että se nettiyhteyksineen ja liikkuvine osineen jättää jonain päivänä toimimatta. Tietynlainen yksinkertaisuus laitteissa lisää toimintavarmuutta, eikä vaadi jatkuvaa omaa seurantaa.

Säästöintoilussa ei myöskään kannata mennä liian pitkälle. Jos vaikka lämmintä käyttövettä on liian kauan lämmittämättä eli se päästetään pitkiksi ajoiksi kylmenemään, on aina riski bakteerien lisääntymiselle. Samoin huonelämpötilan useamman asteen laskeminen lyhyeksi ajaksi säästömielessä voi tuhlaantua saman tien siihen, kun huoneita pian taas lämmitetään täysillä tehoilla ’normaalin’ lämpötilan saavuttamiseksi.

Loppuyhteenvetona: pidetään kohtuus kaikessa. Omalla toiminnalla, vaikkapa pyykinpesun ja ruoanlaiton ajoittamisella hieman halvemmalle tunnille voidaan sähkölaskusta katkaista kaikkein suurimmat piikit pois.

Satsataan älysähköllä ensisijaisesti varaaviin järjestelmiin ja otetaan mahdollisuuksien mukaan harkintaan vaikkapa aurinkopaneelit. Niistä voit lukea asiantuntijamme Teemu Pekkalan blogikirjoituksen täältä.

  • kuva sivustollakuva sivustolla

    Työnjohtaja,
    LST Sähköpalvelu Oy

← Takaisin