Teemu Pekkala, Kaikki yhtiöt
lokakuu 2026

Suomi on noussut kiinnostavaksi ympäristöksi datakeskusinvestoinneille – aihe, joka herättää kodeissa, kokouspöydissä ja mediassakin tällä hetkellä vilkasta keskustelua. Pohjolamme vakaa yhteiskunta, luotettava sähköverkko, uusiutuvan energian mahdollisuudet ja viileä ilmasto luovat hyvät edellytykset datakeskusten rakentamiselle. Priimaa tarjoileva toimintaympäristö ei kuitenkaan vielä riitä.
Datakeskukset ovat teknisesti vaativia kokonaisuuksia, joissa sähköistyksen toimintavarmuudella on keskeinen rooli. Rakentaminen vaatii erikoistunutta osaamista, ammattitaitoisia tekijöitä ja ennen kaikkea kykyä hallita laajoja kokonaisuuksia turvallisesti, laadukkaasti ja suunnitelmallisesti.
– Suomessa on vahvaa sähkö- ja energia-alan osaamista, jota kannattaa hyödyntää ehdottomasti myös datakeskusten rakentamisessa. Näissä laajoissa hankkeissa tarvitaan tekijöitä, jotka tuntevat oman osa-alueensa, mutta pystyvät myös näkemään oman osuutensa vaikutuksen yhteistyössä eri osapuolten kanssa, LST Groupin asiakkuuspäällikkö Teemu Pekkala pohtii.
Sähköistyksen kokonaisuus ulottuu sähkösuunnittelusta keskusvalmistukseen, sähkö-, instrumentointi- ja automaatioasennuksiin sekä elinkaaripalveluihin. Datakeskuksissa kaikki nämä osa-alueet liittyvät tiiviisti toisiinsa.
– Datakeskuksissa tarvitaan paljon erikoistunutta teknistä osaamista, mutta yhtä tärkeää on kyky yhdistää eri osa-alueet toimivaksi kokonaisuudeksi. LST:n rooli sähköistyksen integraattorina perustuu näiden useiden sähköteknisten osa-alueiden yhdistämiseen asiakkaan ja projektin asettamien raamien puitteissa, Pekkala summaa.
Tavoitteena on siis ymmärtää, miten yksittäiset tekniset toteutukset nivoutuvat toisiinsa ja palvelevat parhaiten datakeskuksen toimintaa pitkällä aikavälillä.
Datakeskuksiin liittyvä teknologia tulee kehittymään rakennusmatkan varrella, energiankulutukselle ennustetaan kasvua ja asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin on hyvä varautua.
Siksi sähköistyksessä tarvitaan ratkaisuja, jotka palvelevat datakeskuksen toimintaa ja rakentavat niiden toimintavarmuutta yli huomisen.
– Me LST:llä haluamme olla mukana tässä kehityksessä. Tavoitteemme on tuoda luotettavan sähköistämisen osaamista datakeskusten teknisiin kokonaisuuksiin ja rakentaa ratkaisuja, joiden toimintavarmuus palvelee asiakasta pitkälle tulevaisuuteen, Pekkala päättää.

Asiakkuuspäällikkö,
Kaikki yhtiöt