Yksi LST, mutta yli 220 ammattilaista koko Suomen mitalla | LST
← Takaisin

Yksi LST – yli 220 ammattilaista ja palvelua koko Suomen mitalla

Teemu Pekkala, LST Teollisuussähkö Oy, Kaikki yhtiöt

toukokuu 2025

Meillä on tapana sanoa, että olemme yksi LST, mutta monena ja monessa mukana. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että asiakkaamme saavat sähköteknistä osaamista kokonaispalveluna yhdeltä luukulta: sähkö- ja automaatiosuunnittelusta projektien KT-toimituksiin ja erikoiskomponenttien valmistuksesta LVI-töihin.

Tekemisemme ei kuitenkaan rajoitu yhteen luukkuun tai osoitteeseen, sillä toimintamme ulottuu kaupunkimatematiikalla Turusta Helsinkiin, Raumalta Järvi-Suomeen ja aina Ouluun asti.

Paikkakuntakohtaiset vahvuudet ja painotukset

Päätoimitiloissamme Turussa työskentelee yli 150 LST:läistä. Varsinais-Suomen talousalueella palvelemme laajasti teollisuutta, kiinteistöalaa, meriteollisuutta, liikkuvan kaluston toimijoita sekä liikennesektoria.

Raumalla olemme läsnä telakan yhteydessä, missä 20–30 hengen LST-tiimimme päätyönä on laivojen sähköistäminen. Pääkaupunkiseudun yksikkömme keskittyy telakan lisäksi liikenteeseen: meillä on Pasilassa pysyvä, yli 30 asiantuntijan tiimi, joka työskentelee muun muassa junien, ratikoiden ja bussien lippuautomatiikan parissa. Myös Oulussa teemme junavarikolla liikkuvan kaluston sähköasennus, -huolto ja
-suunnittelutöitä.


Järvi-Suomeen verkostoa teollisuuden tarpeisiin

Tuorein toimipisteistämme avattiin Savonlinnaan syksyllä 2023. Järvi-Suomessa LST Servicen ammattilaiset hoitavat esimerkiksi lossien mekaanisia ja sähköisiä huoltotöitä sekä päivystystä.

Järvi-Suomi on meille myös yksi tärkeistä kasvun paikoista. Tavoitteena on rekrytoida alueelle lisää väkeä ja tuoda sama laadukas palveluverkosto paikallisen teollisuuden ulottuville. Stay tuned!

Yhdeltä luukulta, yhdellä laskulla

Asiakkaillemme LST:n ainutlaatuinen toimintamalli näkyy ennen kaikkea helppoutena. Emme tarjoa vain yksittäisiä sähköasennuksia, vaan koko paketin. Lyhenteenä paremmin tunnettu SIA (sähkö, instrumentointi ja automaatio) kuuluu meillä aina kokonaisuuteen.

Kanssamme ei tarvitse pidellä kiinni monesta eri urakoitsijasta, sillä hommat hoituvat kerralla kuntoon yhdeltä luukulta ja yhdellä laskulla. Kuten monen sortin referensseistämme voit lukea.

Ja mikä tärkeintä – jos tarvitaan erityisosaamista nopeasti, ammattilaisemme pendelöivät ketterästi yli kaupunkirajojen, välillä myös naapurimaihin, Pohjois-Eurooppaan tai Atlantin toiselle puolelle.


Apukäsiä koko talon ja Suomen mitalla

Jos haluat kuulla lisää LST:n palveluista alueellasi, ota yhteyttä tai astu rohkeasti peremmälle mihin tahansa toimipisteistämme. Lupaan, että LST:n huippujengiä on enemmän kuin arvaat – ja luultavasti lähempänä kuin luulit!

  • kuva sivustollakuva sivustolla

    Asiakkuuspäällikkö,
    LST Teollisuussähkö Oy, Kaikki yhtiöt

← Takaisin
Käytämme sivustolla evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Selaamalla verkkosivustoa hyväksyt evästeiden käytön.